Eläinten pyytämisestä

En ole metsästänyt enkä viime vuosina kalastanutkaan, mutta koiriltani ja pihapiirin linnuilta ja hyönteisiltä olen oppinut, että kunkin luo tulee eläimiä, jotka jotenkin sopivat siihen, miten tuo ihminen elää, ystävällisiä samanhenkisiä eläinyksilöitä ja joskus juuri tietynlajisia. Jos on kiinnostunut metsästyksestä, niin niitä ystävällisimpi ei kai kuulu metsästää, jollei sitten ole niin hurjan maineessa itse, että eläin tiesi odottaakin sitä ja otti sen riskin tarkoituksella. Sen sijaan voi lähiympäristön linnuilta ym eläimiltä pyytää, että haluaisin metsästää vaikka jäniksen, tiedätteköhän ketään eläintä, joka siihen haluaisi tulla saaliiksi? Ja sitten jos jonkin ajan päästä jänis loikiskelee lähistöllä ja lähiympäristön linnut laulavat, että tuo tuli siihen, kun pyysit, ota se, niin sen voi ampua, koska sillä on jotenkin onneton elämä eikä se tiedä, mitä teksi, niin se tuli pyytäessäsi, oli kenties lähistöllä valmiiksi tämän mahdollisuuden varalta. Muttei sen kanssa voi jäädä erityisen sosiaaliseksi, koska se juuri oli onneton, luultavasti tavalla, joka tarttuu. Sen sijaan lähiympäristön ystävällisten lintujen ja muiden tavallisesti näkemiensä eläinten kanssa voi olla sosiaalinen isommitta vaaroitta. Mutten nyt sitten tiedä, mitä tuo pyytäminen vaatii, riippuuko se eläinten elämistä vai että elät tiettyyn tapaan tai että vaimo pyysi tai että näet nälkää, vai mitä? Kenties se on vanhanajan taito, jota ei enää osata. Osa eläimistä, etenkin ihmisen lieåpeillä elävät, kunnioittavat ihmisiä suuresti esim. näiden iän vuoksi, ja vähemmän elättimäiset elävät kauempana metsissä ja järvien rannoilla ja arvostavat villiä luontoa enemmän.

Metsän henki, puun viisaus ja eliöiden kehitys

Nuorempana olin kiinnostunut lahjakkuuksien ja taitojen oppimisesta omin päin ja matkimalla, sekä runoista. Niistä opin näkökulman vaikutuksesta havaintoihin ja miten se tuo taidot ja lahjakkuudet: havainnoissa painottuvat tietyt asiat, niin kuin vaikka jonkun tekijän runoissa tai siinä, mit' elämäntaitoja jotkut hienot maalaukset kommunikoivat. Runoista oppii, että maisemassa voi vaeltaa omalla tyylillään, nähden maiseman omalla tavallaan, vaikka se pääpiirteissään olisi sama kuin muilla. Samoin niistä oppii, että muiden katsantokantoja voi oppia, ja sitä myöten heidän elämäntaitojaan ja lahjakkuuksiaan. Niinpä metsämaisemankin voi nähdä monella tapaa, ja jotkut niistä ovat kovin kauniita ja viisaita, ja toisissa vain kuvastuu katsojen senhetkinen elämän arki tai jokin elämän iso tekijä. Eräopaskurssilla opin jostakin kerran katsomaan puita niin, että ne olivat kovin näyttäviä ja elämänviisaitakin kai. Se oli lappalaisista eräoppaista kun oli juuri ollut jotakin mainintaa. Sitä sitten vaalin ja opin minäkin kuukausien ja vuosien harjoittelun myötä näkemään puut niin näyttävinä. Myöhemmin Savonlinnassa harrastun maalausta ja hyviä maalausaiheita etsiessäni kiinniytin huomiota eri näkökulmiin, tunnelmiin metsikössä, niiden elämänviisauteen ja pikkulintujen elämänpiiriin asuinympäristössäni. Niinpä opin, että metsikön visuaalista puolta ja tunnelmaa voi lähestyä monella tapaa ja nähdä metsikön ikään kuin kaikuna lähestymistavallaan, ja jos kulkee jonkun pertässä tai näkee jonkun kulkemassa, niin hetken aikaa on itselläänkin hänen tunnelmaistaan ympäristöään ainaklin hiukan tai jonkin verran. Mutta koiriani harrastaessani ne ovat tuntuneet tuumivan, että luonto nappaa jonkin idean, mikä on ilmassa. Että ihmiset ovat iso valtatekijä eläimille, nuoren poikasen silmissä kamalan vakuuttavia iäkkyydessään ja ajattelussaan. Pentu tai poikanen ikään kuin sukeltaa vanhempien ihmisten ja eläinyksilöiden näkökulmiin ollen milloin mitenkin viisas tai typerä, ja vasta ajan myötä koostaa niistä sitten oman persoonallisuutensa mukaisen omia arvostuksiaan kuvastelevan kirjon: millainen yksilö haluaisi olla. Niin tuumivat koirani myös, että hyönteisten toukat mm valitsevat värinsä ja jos jossakin on ihmisillä paljon tilausta tietynvärisille eläimille tai tietyntyylisille hyönteisille, niin sellaiset hyönteiset tulevat juuri niitä morjestamaan, niin kuin vaikka aiemmin kun kotimme lähellä oli niittyä ja aika vieressä asui nuori tyttö koulun ekoilla luokilla, niin pihalla tuli lähelleni lohikäärmeen tuulinen vihreä tosi jännän näköinen hyönteinen. Mie en sit tiedä, mutta kun säitä mietin, niin tuntuvatko ne erilaisilta eri ihmisille, ovatko erilaisia, voiko luontokin siten olla erilainen, erilaisen elämäntien, lähestymistavan ja arvot valitsemalla ihmisyksilö löytää erilaisen luontosuhteen ja näkökulman pihapiiriinsä? Kalevalan alkua kun viime sykynä luin, niin siitä tuli ihan erilainen näkökulma puustoon ikkunani edessä, paljon kiehtovampi, ja niin valitsin nuo kohdat ikkunan luona tavallisikseni, jotta säilyttäisin tuota viisautta elämässäni.

Mitä puita jätetään

Lainaus blogistani http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2017/02/kaltaten-vai-kukoistaen-metsanhakkuista.html

"Kaltaten vai kukoistaen, metsänhakkuista, rakentamisesta yms

Luen Gary Snyderin runokirjaa Kilpikonnasaari ja siinä on myös runo aiheesta Kulotus: intiaaneilla oli kuulemma tapana polttaa pensaikko joka vuosi mutta latvoihin ei tuli yltänyt. Kulotuksissa kuolee hyönteisiä, kai linnunpesiä ja kenties pikkujyrsijöitä, ainakin menettävät kotinsa ja aluskasvillisuutta kai kuolee paljon. Onko tuon puolustaminen vähän kuin akateemisten teot usein: oma osaamattomuus jättä jonkin olennaisen suuren osan suojatta, tai montakin isoa aluetta, ja toisaalta joitakin yksittäisiä asioita ja mielekkyyksiä tulee vaalittua. Siinä on jotakin avohakkuun mentaliteettia: yksittäinen teoriaperspektiivi on jyrännyt alleen hienon mesikön. Valinnoissa tarvittaisiin enemmän taitoa ja enemmän tasapainoilutaitoa, ja enemmän ymmärrystä oman lähestymistavan vaikutuksista, mm väsymyksen vaikutuksista.
Onnistunut tulos on jotakin sellaista kuin ettö nyt vaalin tätä, minkä tiedän olevan ikiaikainen hyvä asia, vaalin jotakin elinvoimaista, eheää, sinällään voimakasta, kantavaa, uudistumiskykyistä, versovaa.
Se ei tule siitä, että tulen ruutupäällä, että aha tähän piti tehdä se ja se, no tehdäöänpä. Vaan tarvitsee tiedostaa omaa lähestymistapaansa. Metsikkö ja metsikön reunamat, yksittäiset siemenpuut ja vehreät kaunistukset muodstavat polveilevan kokoanisuuden, jonka eri osia katsellessa tulee mieleen eri asioita. Jos tähän jättää tuon ryppään puita ja taimia, niin tuleeko eheä, hyväätekevä ilmapiiri alueelle. Jos jätän reunaan tuon nuoren puun, niin ehdottaako se, että sitten jätän reunaan polbveillen myös muutaman muun samanlajisen tai muuten kivasti yhteensopivan puun tai taimen. Kun kuljen tästä nyt, hyvänä päivänäni, eheänä, niin nouseeko mieleeni kuva kauniista maisemasta: muutama suuri puu, muutama pensasmainen pihlaja tai koivuntaimikko, polveilevat maastonmuodot viehätyksineen, millainen olisi kiva maisema, hyvä kulkea, ymmärryksellä laadittu, hyvä elämän kannalta ja eläimille, entä tuleville puille yms?"