Savonlinnan keskustassa Tulliporinkadulla on päätien varrella isojen lehtipuiden rivi, kai lehmuksia, Hämmästyin tänään, kun bussipysäkillä, lehmukset taustanaan, oli lihava kamalan paljon lehmusmaisen tunnelmainen mies. Jos ymmärsin oikein, ihan vain elekielellä, oli hänellä ainakin ollut lehmiä ja hiiriä ja tykännyt pitää niitä kuin tallia, ja se oli jotenkin lehmusmaista.
Jäin siitä kai hänen vuokseen miettimään, että miten olla koivumainen, ja yllätyksekseni löysin vastauksen: katso koivun ohitse, niin näkymä on viisaampi, viisauden eri lajeilla tuettu, eli metrin tai kaksi kai ihmisen sivusta ja sinne nuoremmille kaikenlaista viisautta tueksi, viisauden ja sivistyksen eri lajeja, niin oma komppaava tunnelma on siinä kuin roikkuvat koivun lehvät, jopa sointuisa, ja kroppa siihen puuhaan unohtuneena vähän kuin vesivärimaalaukseen kuin olisi tuohi ja musta-valkoinen väri, mutten tiedä, menikö väri oikein, kun tuohessa ei olisi pitänyt olla mustaa vaan vain tuohen sivussa, missöä muu elämä puun mielestä on ajatuksissa siis.
Mäntyä varten tarttee katsoa suoraan kohti ja aistit auki yrittää hyvällä oerustekemisentavalla. Johonkin toisille avuksi saa sitä sun tätä pikku ohjetta: ison puun oksat, mutta vähän niin kuin elämä sattuu menemään, on luonnollista ja tunteidenmukaistakin itsellä ja muilla: niin syntyisivät käppyräoksat.
Bussissa taaempana kuului paikallislehden toimittaja osaavan olla sosiaalinen eri lehtipuiden tapaan ja nuorten puiden ja ohitse vilahtavien havupuidenkin, mutten sitä itse osaa. Jotenkin se meni niin, että vaikutelma on sosiaalisuus tietyllä etäisyydellä itsestä noin sosiaalisesti ja tietynlaiset asiat mainiten tietyn verrab, ja se liittyy mm puun ikään ja lajiin, sen näkökulmaan elämään.
