Luin naistenlehdestä yhdistyksestä, joka pyrkii vaalimaan pyhiä puita, kallioita yms Suomessa, jonkinlaisia perinteisiä uskomuksia, mutta nimittää niitä nimellä hiisikallio jne. Mutta kun suomalaisia kansansatuja olen lapsena lukenut, niin niistä on syntynyt käsitys hiisistä eikä se sovi ollenkaan tuollaiseen käyttöön. Hiisi käyttäytyy kuin jatkuvasti sisätiloissa elelevä ihminen, menee suoraan ja puhisee yms. Eli siis mahdollisimman kaukana luonnonuskonnosta. Hiisimielikuvista on varmaankin haittaa luonnon viisauden ymmärtämiselle.
Kertoivat 400 vuotta vanhasta männystä, joka oli jo kelo. Kaasivat sahtia sen juurelle. En malttanut olla miettimättä, että hyviä paikkoja on varmaankin monta, jokaiselle eri, kun yksi tykkää yhdentyylisestä ja toinen toisenlaisesta. Voiko yhdelle pyhä olla kaikille pyhä, jos se on jonkin tuollaisen liian kaupunkimaisen tai hiisimäisen porukan juttu? Vai siksikö, ettei ole, niin tuo puuvanhus kuoli?
Juttu kertoi, että "maailmankaikkeuden keskipisteessä on jykevä puu, ja taivaankansi kiertää puun ympärillä. Jokaisen pienemmän kosmoksen, oman kylän ja oman kodin, keskellä oli myös pyhä puunsa." Voisiko tuon ajatella niin, että jos joskus jollakin kurssilla ollessani kuvattiin jokin elämänalue puuna, missä oli aihepiirin elementtejä latvuksessa ja perusteita rungossa ja juurissa, niin kylän elämällä on oma henkensä ja se voitaisiin kuvata tuollaisena paperille piirrettynä puuna, oma kulttuurinsa, elämäntapansa ja etenkin viisautensa, ja sitä elämää heijastelee sekin, miten hahmotamme mm pihapiirin tai kylän keskustan torin puut?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti