Asuinmiljöön ja luonnon paikkojen hengestä

Luin ehkä kuukausi sitten tonttukirjaa ja tulin kirjoittaneeksi tekstin tonttumaisesta viehätyksestä nykypäivänä http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.com/2018/09/kotitarvetonttuilua.html .
Tonttuaiheen kiehtovuus on pitkälti vanhojen maalaismiljöiden toimivuudessa ja niiden askareiden viihtyvyydessä. Nykypäivänäkin luonnossa liikkuessa yksi paikka on yhdentunnelmainen ja toinen toisen, joskus jossakin vanhassa rakennetussa miljöössäkin on vahva hyvä tunnelma, mutta nykypäivän kaupunkilainen tuntuu kadottaneen, mistä ne löytyvät ja mikä on niiden viesti. Voiko tuo viesti olla siinä, miten eri ihmiset ja eri ihmisluonnosta löytyvät mielialat kuvastuvat erilaisessa tavassa kulkea, tehdä, pitää asuinmiljöö ja vaattensa & tavaransa, kunkin itselleen ja mielialalleen tyypillisesti. Siis vaikka että jos kulkee jonkun kanssa metsikköistä vanhan mökin viertä, niin tämä hahmottaa puut ja metsikön omalla tavallaan, joka tarttuu hiukan seuraansakin, ja hänestä' pitävä kenties sanoisi, että hän on vähän kuin olisi kalliota tuohon tapaan ja pensaikon huiska noin ja ranta, missä vene, yms, että se on jollekin kuin sanasto, jolla hahmottaa hänet. Ja sitten kun kulkee jonkun toisen kanssa, niin vaikka välimatkat tuntuvat pidemmiltä ja aivan eri kasvit tai erityyppinen näkökulma aluskasvillisuuteen yms hänelle tyypilliseltä. Että yksi hahmottaa vaikka kimpaleittain ja vahvan pehmeiksi, kenties sosiaalisiksi, ja toinen taas kuin akateemisen perspektiivin kertomaa, joku kuin kauniita tunnelmaa omaavia katseltavia näkymiä, ja joku vain risukkona ja rapakkona. Että ne ihmiset elävät eri maailmoissa samassakin paikassa, ja ettei nykyihmistä kuvaisikaan, ett' puolukka vai mänty vai heinikko tai ranta, vaan että millainen maisema, minkätunnelmainen, mikä viihtyvyys, mikä mielenkiinnon jakautuminen taitotasoineen ja arvoineen, sosiaalisuuden tyyppeineen ja tekemisen meinikeineen, pohtimisineen kaikkineen. Vähän kuin että mikä taiteilija teki tästä kuvan ja keille se oli suunnattu, vähän sitä samaa kuine ttä missä he oikeammin viihtyisivät. Kai entisajan luontomiljöössä oli viehätyksenä, että muualle haikailevat olivat muuttaneet pois, vaikkapa kaupunkiin, missä mahdollisuuksia on monta, ja niin miljöön asukkaiden näkökulmat kuvastelivat sitä, että olivat pitäneert juuri sellaista miljöötä viehättävimpänä, tai ehkä oikeammin, että olivat vesoneet ja kulkeneet polkuja ja rakentaneet tai korjanneet vähän tms siihen tapaan kuin mikä näkökulma siellä eklämiseen heitä viehätti. Ja muut siis olivat poissa. Meinaako se,että elämänvalintoja mainostettiin niin, ett' kukin saattoi löytää omanlaisensa laajasta maailmasta, eikä niin että oli jokin täky esillä muttei siihen vertautuvia kaukaisia kohteita esitelty.

Välistä tulee mieleen,oliko ihmisten välinen etäisyys ennen isompi: http://yksinaisille.blogspot.com/2017/09/jos-komeat-tai-natit-menevat-ohitse.html . Olisivatko yksilöt niin saaneet enemmän tilaa olla oma itsensä, elellä omalla tavallaan? Ero lienee ulkomaalaisissa vaikutteissa, niiden sosiaalisten suhteiden tyypissä ja niiden sosiaalisen silmän kehnoudessa, joka lisää omalla tahdilla tehtäviä juttuja lähietäisyydelläkin, ja toisaalta karsii pois ilman sosiaalisten vaikutteiden mukana lillumista tehtäviä juttuja elämässä.

Vanhoista vuodenaikoihin liittyvistä perinteistä

Luin kirjaa Tontun Vuosi, ja siinä oli mm vapusta ja juhannuksesta. Vappuun liittyen kerrottiin, että lehmät laskettiin keväällä laitumelle asiaankuuluvin menoin, mikä ensin hämmästytti minua, kunnes huomasin, että oman navetan omat eläimet kehittivät nuo menot tuona keväänä,meni lehmä vaikka kuin pihlajanoksan alle ja siitä keksittiin idea, että pihlajanoksan oli, ja niin olivat kaikki nuo tavat hyvähenkisiä ja onnistuneita, lehmät tyytytväisiä. Sitä en oikein usko, että emäntä olisi seiossyt jakkaralla ja emännän haarojen välistä lehm't laskettu ulos, vaan onkohan pikemminkin, että emäntä on halinut lehmät ja niin edustanut navettaa ja talvikauden mukavaa elämää niille.
Vapusta oli maininta kuin naisia olisi miesväki pyrkinyt pitämään isolta osin kotosalla, mikä ei kuulosta viisaalta ihmisten välien ja elämänlaadun eikä seksuaalisuuden kannalta, vaan mieleeni tuli kirjoitukseni heilojen löytämisestä http://yksinaisille.blogspot.com/2017/09/jos-komeat-tai-natit-menevat-ohitse.html missä huomio, että komeus ja nätteys liittyvät suurempaan etäisyyteen, siihen, että ihminen saa rauhassa olla oma itsensä ja puuhata itseään kiehtovia hyväätekeviä asioita, jolloin välit ovat pikemminkin viisaudella kuin läheisyydellä huolehditut, sillä onhan elämänpiirissä yleensä muitakin, tarttee kaiken olla monenlaiselle ihmiselle sopivaa, jottei määräiltäisi ja jotta kaikki mahtuisivat tekemään ja elämään elämiään.
Juhannuksesta kerrottiin, että juotiin silloin tai keväällä malja ukkosen, sään ja en muista minkä jumalalle Ukolle, joka oli peltojen, eläinten ja ihmisten hedelmällisyyden malja, mutta se kuulosti siltä, että kasvien hedelmällisyyden, lintujen jo pesästä klähreneiden poikasten juhlimista ym eläinten ja sekä ihmisten hengenelämän, elämän kukkeuden ja runsauden, viisauden malja.
Juhannuksena kerrottiin karjan tuotavan kotiin kukka- tai kaislaseppeleet kauloissaan, mikä kuulosta kasvukauden juhlimiselta, ei valoisuuden. Kodit oli koristeltu eri puiden oksin, mutta nykyinen käsitys lienee, että näistä vain koivu on hyväätekevä vaikutukseltaan, mistä viittaus sivistykseen ja väärinkäsitys, että kuuluisi juhlia juuri valoisuutta. En ole huomannut valoisuuden kantavan sen kummemmin kuin vaikka ilta kantaa, sillä pimeneehän juhannuksen jälkeen. Kesän juhla niin kuin ennen vanhaan kuulostaa sen sijaan kivalta kokkoineen.

Heinäkuussa ennen heinäntekoa tehtiin piimää(?), kaljaa, juustos, pestiin suurpyykit, käytiin mahdollisuuksien mukaan ehtoollisella ja taottiin viikatteet teräviksi. Heinää tarvittiin mahdollisimman paljon. Niinpä tehtävää piti lähestyä hyvällä tavalla: vanha heilä ei ollut tiellä, uudelle tilaa, ruokaa ja juomaa oli, lähestymistapa kirkonkin puolesta hyvä, hyvin laitettu kaikki, viikatteet terävät sen puolesta, että heinäpellolla olisi niitä hyvä käyttää ja kaikille olisi hyvä elää niin sen puolesta, mitä teroittaja moisesta osasi arvioida. Jos on heila hyvällä mielellä, niin niittä enemmän ja vaalivammin, saa vaikeammastakin tosi hyvää jälkeä aikaiseksi, aivan toisin kuin aina urautuneesti tehden. Jos on puhtaat vaatteet noon voi hyvin aloittaa uutta tekemistä, hyvällä mielin, juhlavasti ja niin ollen hyvällä laadulla ja viisaasti. Ja kun juomaa ja ruokaa, niin jaksaa hyvin, on kuin harrastuskerhon tapahtumapäivänä tai leirinä,jolloin mukavaa puuhaa ja kivoja ihmisiä riittää koko päivän, vaikkei ole tavallisesti heitä tavannut tai moista puuhannut.

* * * 

(25.6.2021   Juutuin tuota kirjaa luettuani kurjouttanaan oitkösto tottujen taidoista englanniksi. Nyt tuossa kurjoituksessani Skills of Christmas gnomes on jo lähes 700 kohtaa. Kurjoitujsen löytää osoitteesta learntalents.blogspot.com )

Talven ruokavarojen riittävyydestä

Lainasin kirjastosta joskus runo- ja valokuvakirjan Kaamoksesta kevääseen, tms, Anni Korpelan runoja ja jonkun hienoja valokuvia, oli jotenkin viisas, hyvällä tavala kaamosta elävä, kai perinteiseen lappalaiseen maalaiselämän tapaan, kaamoksen ajan hämyn tunnelmallisuudesta ja maatalon askareista viehättyneenä, vai oliko mökki tms.
Nyt lainasin saman runoilijan kirjan Rakkaus on kotini ja siinä ainakin alun runot olivat kovin uskonnollisia, kai kaamosajan runoja. Jossakin mainittiin suuresti "vähentymättömästä leivästä", olivatkohan talviajan ruokavarat vähissä? Minulla on vaikutelma, että hiiret, jotka talvehtivat ulkona, selviävät hyvin vähällä siemenmäärällä, koska ne käyttävät kunkin siemenen enrgian ja ravintoaineet niin täydesti, vähän kuin täysmaito on eheämpää kuin sininen maito, tai kuin mökillä onnellisena luonnollisen elämänsisällön kanssa on kylläisempi olo, vaikka tarvitseekin ruokaa. Jotenkin niin, että kun elää oikein, terveesti ikiaikaisesti, onnellisen vapautuneesti, hyvää ikiaikaisen luonnon mukaisen elämänsisällön täyttämää elämää, ja kun arvostaa ruokaansa, niin kuin pikkulintu, että upea auringonkukansiemen tai metsälinnunlöytämä jokin pieni hieno talviruoka, niin se kantaa aljon pidemmälle kuin mahantäyte, sen on arvostaen ottanut vastaan niin,että saa siitä voimia, se ei mene ohitse puolivahingossa huonolla hetkellä vaan hyvällä tavalla kohdattu ja voimia siitä saatu, on asennoiduttu, että talvi kestää, arvokas on luonnon anti, hienoa, ettei se ole vain mautonta jauhoa vaan vaikkapa tähkä tms, mistä ymmärtyää, mikä se on - ja että elämänsisältö on jotenkin samaan tapaan täysi.

http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.com/2017/11/tunteidenmukaisen-kauneuden-keskella.html
http://picturesfrommyhome.blogspot.com/2018/07/cooking-tip.html
http://opisuomalaisuus.blogspot.com/2014/03/terveet-elamantavat.html

Yritysideani

Niin sitä aioin, että vetäisin luontoretkiä työapikan virkistyspäivänä tms, joilla lisäksi opettaisin, miten tunteiden mukainen vapaa-aika terveiden elämäntapojen tienoilta lisää työtehoa niin paljon, että vapaa-ajan määrää voidaan lisätä palkasta tinkimättä. Siitä blogini http://workandfreetime.blogspot.fi , etenkin sen alun kirjalinkki.
Muttei ole nyt tullut luonnossa liikuttua, kun ei ole autoakaan. Koirien kanssa kävelyllä vain olen käynyt ja pihametsikköä katsellut, jatkuvasti kirjoitellut.

Talvehtineen karhun liikkeellelähdöstä - pakastepuolukkamaito

Sitä mietin, että jos on karhu talvehtinut rakennuksessa eikä ole oikein hoksannut lähteä metsään sulavien hankien keskelle vaeltelemaan, niin auttaisikohan tällainen ihmisten ruokalaji sitä oivaltamaan moisen hienouden:

"Mustikanlehtiä?
Hei
Sitä tässä ihmettelin, kun meillä on kerrostalossa joko talvehtinut
karhu tai venäläisiä silloin tällöin käyvät ja ovat karhumaisen
tyylisiä tuottamaltaan töminältä. Niin tätä ilmapiiriä rapussa vaan
mietin, ettei se ole nälkäinen, ei vaikuta, että ihmisten syöminen
toisi karhulle keväällä hyvän olon, vaan tuntuu, että se kaipaisi
mustikanlehtiä syödäkseen ja metsässä sulavan lumen keskellä
kulkemista. Rauhallinen on tämä talvi ollut, mutten sitten tiedä, että
miten näkyisi, jos karhu olisi syönyt ihmisiä, kun alueella tuntuu
oelvan kovin vaarallista iltaisin ja öisin, paljon murhia, mikä ehkä
osin johtuu siitä, että hautausmaa on korttelin päässä ja tämä on
niitä lähimpiä taloja.
Hyvää kevättä,"

"Hei
En ole karhuja nähnyt, mutta eilen oli karhuhenkinen ruokalaji kuin sattumalta:
Laitoin osin sulaneita puolukoita mukin melkein täyteen ja kaadoin
päälle täysmaitoa. Annoin sen olla ehkä pari minuuttia, niin siitä
tuli osin jäätynyttä kuin jäätelö ja vähän niin kuin sulava lumi. Ihan
hyvää oli."

(Täällä ovat naapurit olleet kovin osaavaisia ruoka-asioissa, en minä yleensä, esim. jonakin pääsiäisenä oli joku lämmittänyt viipurinrinkeliä - itse tosin koen, että viipirinrinkeli kaipaa sammutuksena maitoa eikä pelkkää teetä seurakseen, mutta jotkin naapurit vaikuttavat olevan ulkomaalaisia.)

13.4.2018   Kevään edistyessä karhu kai haluaisi kulkea pidempiä matkoja seuraillen kevään tuloa, esim. viisinkertaisen tai vieläkin pidemmän, mutta ensi alkuun ehkä vain sata metriä, jos lunta on vielä paljon mutta se sulaa jo.

* * *

24.9.2018   Jos karhu talvehtii kerrostaloasunnossa, niin onko se kuin (miesvaltaisen?) työpaikan nelikymppinen vanha höylä, joka on ottanut tavakseen tassutella asunnossa villasukat jalassa (kenties sandaaleissa) ja teekuppi kädessä, koska niin on mukavampi? Tai kuin Kodin Kuvalehden tms avulla elämää pehmentänyt, kodinomaistanut? Vähän pienen pitkulaisen seura-/sylikoiran tyyliin elelevä: keskustelevainen, elämästä kiinnostunut, pitää kerrostaloa mukavana? Mutten näitä tiedä.