Lainasin kirjastosta joskus runo- ja valokuvakirjan Kaamoksesta kevääseen, tms, Anni Korpelan runoja ja jonkun hienoja valokuvia, oli jotenkin viisas, hyvällä tavala kaamosta elävä, kai perinteiseen lappalaiseen maalaiselämän tapaan, kaamoksen ajan hämyn tunnelmallisuudesta ja maatalon askareista viehättyneenä, vai oliko mökki tms.
Nyt lainasin saman runoilijan kirjan Rakkaus on kotini ja siinä ainakin alun runot olivat kovin uskonnollisia, kai kaamosajan runoja. Jossakin mainittiin suuresti "vähentymättömästä leivästä", olivatkohan talviajan ruokavarat vähissä? Minulla on vaikutelma, että hiiret, jotka talvehtivat ulkona, selviävät hyvin vähällä siemenmäärällä, koska ne käyttävät kunkin siemenen enrgian ja ravintoaineet niin täydesti, vähän kuin täysmaito on eheämpää kuin sininen maito, tai kuin mökillä onnellisena luonnollisen elämänsisällön kanssa on kylläisempi olo, vaikka tarvitseekin ruokaa. Jotenkin niin, että kun elää oikein, terveesti ikiaikaisesti, onnellisen vapautuneesti, hyvää ikiaikaisen luonnon mukaisen elämänsisällön täyttämää elämää, ja kun arvostaa ruokaansa, niin kuin pikkulintu, että upea auringonkukansiemen tai metsälinnunlöytämä jokin pieni hieno talviruoka, niin se kantaa aljon pidemmälle kuin mahantäyte, sen on arvostaen ottanut vastaan niin,että saa siitä voimia, se ei mene ohitse puolivahingossa huonolla hetkellä vaan hyvällä tavalla kohdattu ja voimia siitä saatu, on asennoiduttu, että talvi kestää, arvokas on luonnon anti, hienoa, ettei se ole vain mautonta jauhoa vaan vaikkapa tähkä tms, mistä ymmärtyää, mikä se on - ja että elämänsisältö on jotenkin samaan tapaan täysi.
http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.com/2017/11/tunteidenmukaisen-kauneuden-keskella.html
http://picturesfrommyhome.blogspot.com/2018/07/cooking-tip.html
http://opisuomalaisuus.blogspot.com/2014/03/terveet-elamantavat.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti